Home

Sun, Sep. 6th, 2009, 09:21 pm

Täällä on todella yksinäistä

Mon, Aug. 24th, 2009, 10:49 pm
Olet päivittänyt viimeksi noin ikuisuus tai kaksi sitten

On siis aika päivittää.
Huomenna alkaa koulu. Viimeinkin. Olen siis huomisesta lähtien Turun kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin oppilas ja se kyllä lämmittää ja paljon. Ja jännittää myös. On kauhean helpottavaa tietää, mitä tulee tekemään joitakin vuosia eteenpäin, sillä viime vuosi oli todella rankka juuri siksi, kun ei voinut olla varma kuinka kauan pitää olla epävarma kaikesta. Hermostuttaa vähän, miten sopeudun joukkoon. Puhunko väärin, pukeudunko väärin, mutta joo, todennäköisesti menee ihan hyvin.
Ollin kanssa muutamme myös tässä aika pian. Joskus puolessa välissä ensi kuuta luultavasti. Ihana valkoinen kivitalo bussiaseman kyljessä. 46,5 neliötä, keittiö, jonne mahtuu ruokapöytä, hyvin kaappitilaa ja sauna sekä ylimmän kerroksen näkymät.
On jotenkin kauhean seesteinen olo. Kaikki on loksahtanut paikalleen. Ollikin luultavasti pääsee armeijasta puolella vuodella ja meillä on ihana kämppä ja hyvät opiskelupaikat. Kauheaa hehkuttamista, mutta mun elämässä ei ole ollut juuri mitään hehkuttamista koko vuonna, joten ehkä tämä sallitaan.
Tulin tänään Raumalta Ollin isän kyydillä. Tein pestoa, kävin lenkillä ja nyt illan olen hemmotellut itseäni kylvyllä, hiusnaamiolla, rasvoilla ja siiderillä.

Lähdetään Anni pailaan Turun hurjaan yöhön joku päivä jooko?

Fri, Aug. 1st, 2008, 01:12 pm
And I remember when you started callin' me your miss's

Ärsyttää jo valmiiksi tulevaisuus. Tässä viimeisten kuukausien aikana olen todennut, että työ ei sovi mulle. Mulle menee unirytmi sekaisin ja kauheka kestostressi päällä vaan koko ajan, ja hei miettii, että mitä se on sit, kun on jotain oikeasti vastuullista työtä.

Muuttaminen taas askelta lähempänä, sillä ostettiin tänään sänky Sotkalta. Semnen pehmoinen jenkkisänky nammm <3 tämän lisäksi pitäisi vielä päättää, millä kankaalla päällystäisi keittiön tuolit, ostaa kankaat päiväpeittoihin ja tyynyihin ja verhoihin. Ja ostaa tv-taso. Eli meillä tulee luultavasti olemaan n. kuukauden ajan kyllä iso telkka ja tv-taso, mut sitä pitää katsoa lattialta, koska sohva toimitetaan vasta joskus elokuun lopussa.

Ihmisten stalkkailu on ehkä parasta. Naurattaa, että tiedän ihmisistä vaikka mitä lähtien niiden parisuhteen tilasta, lemmikeistä ja sisustuksesta, ja tämä stalkkauksen kohde ei varmasti pysty edes yhdistämään mua yhteenkään ihmiseen tai kuvioon. Tai no, mistäs sitä tietää, mutta todennäköisesti ei pysty. Eli taas tuli todistettua tosiasia, että ihminen on helvetin utelias.

Mua nauratti eilen, kun törmäsin töistä tullessa keskelle Anun ja Pentin treffejä. Ja kun heti sen jälkeen näin armaan filosofian opettajamme kävelevän samaan suuntaan.

Ei mutta ylipäätään elämä on ihan kivaa. Tavallaan olen jopa tyytyväinen, että en päässyt kouluun täksi vuodeksi, sillä ehkä ihan tervettä oppia elämään ilman porukoita ensin ja sitten vasta kouluun. Nyt vain teen sitten töitä koko vuoden, mutta toisaalta se tarkoittaa, että pystyy ostamaan aika vapaasti kaikkea tarpeellista, ettei tarvitse pakastimia ja muita maksella opintotuista. Odotan vaan niin innolla, että millaista on 38 neliöisen kämpän lämpötila tälläisellä helteellä.

Töihin -->

Thu, Jul. 31st, 2008, 01:24 pm
Viimeksi päivitetty 36 viikkoa sitten

Eli mitä toi nyt tekee, jotain 9 kuukautta. Ah ja voih
Eli sen jälkeen olen suorittanut lukioni kunnialla loppuun tuloksin äidinkieli L, yhteiskuntaoppi L, historia E, matikka (lyhyt) E, englanti M ja biologia M. Olen myös juhlinut juhlani, joista kertyi ihan kivasti lahjoja.

En myöskään päässyt kauppikseen, jäi kiinni puolesta pisteestä, mutta muutan silti tässä parin viikon sisällä Turkuun. Olli menee yliopistoon lukemaan englantia ja itse käyn sitten töissä ja valmistaudun ensi vuoden pääsykokeisiin niin helvetin ajoissa, että ihan inhottaa.

On muuten erittäin mielenkiintoista kiertää kaikki mahdolliset ja mahdottoman huonekalukaupat , koska hankintalistalla on vaikka mitä. Vepsäläisestä todettiin vain Ollin kanssa suosiolla, että tänne tullaan sit joskus viidentoista vuoden päästä sisustusta miettimään, mutta nyt ollaan tyydytty tilaamaan sohva (divaanisohva <3) Iskusta, pöytä kirppikseltä ja tuolit äidin työkaverilta. Myös se pakollinen Ikea-reissu on vielä tekemättä, sillä sieltä pitäisi metsästää ainakin tv-taso ja jotain muuta sälää.

Ei tässä mitään muuta ihmeellistä. Kävin eilen Siron alennusmyynneissä ja mukaan tarttui kahde rintsikat, vaikka vaatebudjetti on jo nyt ääriään myöten venytetty. Katselin myös kankaita verhoihin ja päiväpeittoon ja tyynyihin, sekä himoitsin Alessin kelloa (150e ärh).

Mutta mutta, Lidl kutsuu.

Tue, Oct. 31st, 2006, 04:51 pm

Elämäni on niin koulua tällä hetkellä, ettei ikinä ole ollut tällä tavalla. Tajusin tuossa ekassa jaksossa, että joudun oikeasti kirjoittamaan jotain jo alle vuoden päästä, mikä tarkoittaa sitä, että voisi jossain vaiheessa alkaa panostamaan kouluun, sillä lukion papereilla on kuitenkin painoarvoa. Pitäisi saada reaaleista kirjotettua jotain, mistä voisi olla ylpeä, kun englannista tai matikasta ei sellaista arvosanaa ole tiedossa.

Ja tänään aamulla maailma näytti niin syksyiseltä, etten osannut valmistautua astetta pahempaan lumimyrskyyn. Menin kirjastolle, luin siellä pari tuntia, kävelin bussipysäkille ja bussissa juttelin jonkun virkeän mummelin kanssa Suomen vittumaisista sääolosuhteista, kastuin kun kävelin kotiin pysäkiltä. Kyllähän talvi on ihan jees ja lumi mukava juttu, ellei sitä sada vaakatasossa sellaista 15 senttiä kerralla.

Tämä uudelleen iskenyt murrosikä on myös aiheuttanut sen, että ei oikeastaan jaksaisi kiinnostaa tehdä esitelmää naisen asemasta islamissa. Tai ylipäätään sympatisoida mitään tai ketään. Joskus yläasteella olisin varmaan pitänyt jonkun tulikivenkatkuisen feministiesitelmän. Nyt lähinnä mietin, että joku vähemmän masentava aihe olisi voinut olla kiva, ettei olisi tarvinnut olla niin ärh-asenteella liikkeellä.

Viikonloppuna olin ampparina isosleirillä ja ei siitä sitten juuri sen enempää. Ihan ok amppariporukka ainakin oli, ellei oteta lukuun tätä-hieman-levinnyttä-naishenkilöä-jonka-jutut-ovat-jotain-mauttominta ja sitä ihmistä, joka vain piirsi koko ajan eikä kai sanonut mulle kokonaista lausetta siinä vuorokauden aikana. Annin kanssa juttu oli taas _tasokkainta_. Heidin ja Tiinan seurassa hämättiin niitä leikkimällä tiedostavia nuoria ja jauhettiin jotain politiikkajuttua. Onneksi noita leirejä ei ole useammin, tulisi meinaan aika nopeasti muutama kymmenen kiloa liikaa sillä ruokamäärällä.

Ihan älytön määrä läksyjä tehtävänä ja k-päiväkin lähestyy uhkaavasti ja vähän olen lukiossa vielä viidenkin vuoden päästä, kun en tule pääsemään siitä yhdestä fysiikasta läpi.

Thu, Sep. 14th, 2006, 02:31 pm

Näin tänään popcorn-tytön koulussa. Se näytti sen takia rumalta, koska Jopi oli sanonut sitä rumaksi. Oli vaihteeksi ilkeä olo.
Sakarissa Eero heitettiin tikkarin takia ulos luokasta ja sain melkein sydänkohtauksen, kun jouduin vastaamaan johonkin kaavaansijoittamistehtävään. Teemme myös Anun kanssa Alliton-mainoksen, johon mulle viritetään messevän löllyvät tekoallit ja napsitaan kuvia. "jei"

Mon, Sep. 11th, 2006, 05:00 pm

Tänään on ollut paras päivä aikoihin. Aamupäivä meni kyl vähän koomatessa ja kiukutellessa, mutta iltapäivä <3 Ruokkiksella Ellu meinasi heittää Anun lattiaan jollain niska-perse-otteella ja oli vaihteeksi lihakastiketta ja kaalia ruokana. Äikkä oli parasta ikinä. Adoptoitiin Anun kanssa pingviini-pyyhekumi, naurettiin ja lollattiin ja mietittiin, että miksi kukaan ei tykkää meistä. Juteltiin Nilsistä aka homocowboysta, oltiin hymiönaamoja tunnilla ja häiriköitiin enemmän kuin aikoihin. Ennen hissaa menin hakemaan välipalaa keittiöstä ja sain kioskista ylijääneen sämpylän. Oli aika nannaa niiden nahistuneiden omenoiden tilalle. Hissassa lollattiin med Lahti vaikka mitä ja hei meinaanko oikeasti kirjoittaa vuoden päästä jotain, kun en tee koulussa muuta kuin lollailen.
Sitten tulee päivän yllättävä käänne, Maija soitti kotimatkan viime metreillä, pyöräni kaatui ja erroroin kyllä hetken, ennen kuin tajusin vastata. Mutta puhuttiiin ihan liian kauan kun miettii, että paljonko se maksoi, ja oli hienoa kuulla sen ääni ja sen omituinen saksa-aksentti. Pitää kirjoittaa kirje loppuun.
Nyt menen tekemään mokkapaloja, ja olisi ihanaa jos tällä kertaa muistaisin pistää taikinaan kaakaojauhetta ja siivilöidä tomusokerin. Sitten Anulle kahvittelemaan.
Ei yhtään hassumpi päivä maanantaiksi ja nyt on syyskuu

Sat, Aug. 26th, 2006, 01:53 pm

Ostettiin äidin kanssa joku häähamelehti. Siinä mm selitetään kuinka kerrotaan parhaalle kaverille, ettei se pääse kaasoksi. Siinä pitäisi selittää, että kuinka näin poikatyttöenkäytähameita -ihminen voi ikinä näyttää luonnolliselta jossain hameviritelmässä, hiuslisäkkeillä viritellyssä kampauksessa ja korkkareissa. Enhaluawanhoihinpanikoimis

Tue, Aug. 22nd, 2006, 07:41 am
viallinen

Mistä vitusta tiedän, kuinka monta tuollaista tablettia pitäisi napata?

Mon, Aug. 21st, 2006, 07:39 am

Mummila-reissu, keskiaikamarkkinat ja Siirillä askartelu-paskartelua.
Ja tänään on kyllä ruma olo potenssiin kaksikymmentä.

Mon, Aug. 14th, 2006, 10:27 am

Myöhästyin jumalauta ensimmäisenä koulupäivänä. Edes tiennyt, että koulu alkaa tänään. Että vitun upeaa. En tiedä miten teen tämän

Fri, Aug. 11th, 2006, 10:54 am
I write sins not tragedies

Kesäloma lähenee uhkaavasti loppuaan ja aina tulee mietittyä, että mitä kuluneesta kesästä oikein sitten jäikään käteen.
Tänä kesänä olin isosena vaellusriparilla. Vaelsin 100 kilsaa, kestin Yrjön saarnat, olin hyvä isonen ja jopa onnistuin tutustumaan pariin ihmiseen. Olin myös pirun ylpeä pikkusistani konfirmaatiossa, vaikka korkkarit meinasivatkin tehdä selvää jaloistani.
Vietin myös hemmotteluaikaa mummin mökillä juhannuksen jälkeen.
Jossain tässä välissä tuli vietettyä Anun mökillä jonkinmoiset läksijäiset. Oli rattoisaa, välillä ehkä vähän turhankin.
1.7 oli Ämy, Inferior oli Inferior ja vakuutuin, etten kyllä ota rintojen väliin lävistystä.
2.7 lähdin Englantiin, Oxfordissa sitten kuluikin seuraavat neljä viikkoa enemmän tai vähemmän iloisena. Kotimatkalla poikkesin myös muutamaksi päiväksi Pariisiin.
Kotiuduttuani Englannista, vietin viimeisen päivän Maijan seurassa vuoteen ja kävin saattamassa sen Helsinki-Vantaalle. Ei siitä sen enempää, sanotaanpa vain, että enpä haluaisi montaa tuollaista hyvästelyä vuodessa.
Helmin läksijäisissä tuli myös käytyä, dtm:n kautta kotiin.
Eilen/tänään vietin yön Anun mökillä, teemana "valvotaan 24 tuntia". Juotiin energiajuomaa, katsottiin Queer as Folk 2:sta yhdentoista jakson verran, yösaunottiin, mässäiltiin ja hyräiltiin muumilauluja. Aika loistava päätös kesälomalle.
Tänään kampaajalle, juurikasvu piiloon jei.
Miten valtavan hyvä päivä, vitusti kahvia ja ei yhtään tuntia nukkumista

Mon, Aug. 7th, 2006, 08:04 pm

Sanotaanko näin, että ei ole ollut paljon tämän paskempi olo juuri koskaan

Mon, Jul. 24th, 2006, 12:41 pm

Voi vittu ihmiset ovat rasittavia. Aina hopotetaan jotain vitun "sano aina asiat suoraan" ym, mutta sitten ei kesteta, kun sanotaan jotain suoraan, vaikka sanottaisiin ihan syysta. Anteeksi, ettei enaa jaksa kiinnostaa olla joku vitun henkinen kavelykeppi.

Kamppikset lahtivat eilen ja tanaan tulee joku ranskalainen. Ja saatiin kirjoittaa koulussa aine otsikolla "My EF-experience" ja opettaja lollasi aineelleni. Torstaina Pariisi ja vituttaa kun en paase Maijan laksijaisiin

Fri, Jul. 21st, 2006, 09:41 am

Omistan maailman parhaimman isin, se soitti ja kysyi, etta "niin, sellaisenko 30 gigan iPodin halusit" ja nyt saan sen sit kai synttarilahjaksi <3
Taalla on aivan tuhottoman lammin ja on kamala ikava ihmisia. Sain eilen postissa salmiakkia mummilta.
Eilen kaupungilla soitti hottis saksofonisti-poika ja soin jaateloa.

Sat, Jul. 15th, 2006, 12:35 pm

Viime paivityksesta onkin jo aikaa.
Muttamutta, enaa ei oikeastaan enaa edes vituta EF:n saamattomuus, se on jo jotenkin ihan selvaa, etta aikataulut kusee ja muuta, niin ei jaksa enaa stressata siita.
Olin lauantaina Lontoossa, ja oli ihan kivaa. Ensi viikon sunnuntaina uudestaan ostoksille sinne.
Kamppikseni ovat yksinkertaisesti sanottuna teineja. Tai ainakin se saksalainen niista. Suuttui mulle eilen, kun sanoin, etta kiinnostaa kuin kilo paskaa kuunnella tuntitolkulla sen juttuja jostain italialaispojasta, joka hymyili sille paivalla.
Olen myos huomannut, etta isantaperheellani on aikamoiset elokuvavarastot. On tullut katsottua Hannibalia ja Shrek 2 ja joku sotaleffa.
Koulussakaan ei ole ollut sen yhden puhuttelun jalkeen ongelmaa, vaikka tunnit ovatkin sita tasoa, etta niita juttuja opeteltiin ehka seiskalla.
Koin myos pienta huvittumusta, kun eras kiinalainen tytto kysyi, etta onko meilla Suomessa jaakarhuja kaduilla. Ja ihan tosissaan viela.
Helletta

Tue, Jul. 11th, 2006, 12:14 pm
15 minute drop-in computer

Perkele

Sun, Jul. 9th, 2006, 12:14 pm

Ensimmainen viikko takana ja olokin vahan sen mukainen. Onkohan se tama ilmasto tai jotain, kun nukuttaa jatkuvasti. Suomessa parjaa kuuden tunnin unilla, taalla pitaa nukkua kymmenen.
Eilen oltiin siis Lontoossa. Ei ollut kamala yllatys kun lahto viivastyi tunnilla. Nahtiin kaytannossa Big Ben ja siina se sitten olikin. Tutustuin mukavaan ranskalaiseen tyttoon ja syotiin kekseja ja puhuttiin elokuvista ja bandeista.
Sain kotoa postia, mm Killin ylpparikuvan ja yhdelta pikkuseltani kuvan rippijuhlista ja sitten kirjeen porukoilta. En ikina uskonut, etta tulisi oikesti tallainen ikava kotiin.
Englantilainen ruokakulttuuri on lollointa ikina. Mita ne ranskalaiset suomalaista ruokaa morkkaavat, kokeilisivat asua Englannissa pari paivaa.

Fri, Jul. 7th, 2006, 09:15 am

Menen tanaan lollailemaan johonkin helkkarin luisteludiscoon ihmisille, jotka eivat ole ikina luistelleet, sain viimeinkin sanottua perheen aidille, etta haluan jonkun hedelman sipsipussin tilalle evaspussiini, vaihdan ehka vitosryhmaan ja saksalainen, joka asuu samassa huoneessa kanssani, naureskeli sille, etta Suomessa pitaa olla 18, jotta saa ostettu kaljaa ja tupakkaa ym.
Aika ikava kotiin oikeastaan ja nyt lahden vertailemaan iPodien hintoja

Thu, Jul. 6th, 2006, 12:11 pm
Is this bus going to Rose Hill?

Tanaan paastiin vihdoinkin oikeille oppitunneille. Ryhmassani oli joku espanjalainen, joka on ollut lomalla Suomessa alkoi vain luetella kaupunkeja Suomesta ja kysyi, etta asunko jossain niista.
En muuten suosittele kenellekaan EF:n kielikursseja. Koko juttu oikeasti kusee. Ja pahasti. Kaikki aikataulut ovat taysin pain helvettia, kaikki tapahtuu ehka tunnin myohassa, vaikka olen nelostason ryhmassa (vitonen on paras), opetus on luokkaa ala-aste ja opettajat eivat varmasti ole patevia.
Mutta ihmiset ovat oikein ystavallisia ja kivoja, varsinkin ne espanjalaiset tulevat juttelemaan.
Jostain syysta vasyttaa alyttomasti koko ajan ja antaisin mita vain, jos saisin ruisleipaa. Ja keskustelun suomeksi jostain muusta kuin a) saasta b) shoppailusta c) EF:n vittumaisuudesta.
Alkaa olla hiljalleen aika ikava ihmisia ja jos jollakin on Anun Saksa-osoite, haluaisin sen.
Siiri, haluatko synttarilahjasi Disney-kaupasta? :)

20 most recent